Press "Enter" to skip to content

Erinomainen hetki hyönteiskuvauksille

Kuluva kesä on ollut suotuisa lentäville hyönteisille. Ilmat ovat olleet lämpimät ja sateita on saatu kohtuudella. Perhosia on liikkeellä runsaasti ja osa lähti liikkeelle jo etuajassa. Nyt kannattaa pitää kamera valmiina ulkona liikkuessa, sillä ensi viikon lämpimät ilmat tulevat tarjoamaan erinomaisia hetkiä hyönteiskuvauksille.

Orvokkihopeatäplä

Orvokkihopeatäplä ohdakkeen kukinnolla.

Alkukesän perhosten lajimäärät ovat olleet ennätyksellisiä. Lappeenrannan Joutsenossa sijaitsevalla perhostenseuranta-alueella oli tavattu juhannukseen mennessä jo 35 perhoslajia, mikä on kolminkertainen määrä viime vuoteen verrattuna ja perhosten määrä on viime vuoteen verrattuna kaksinkertainen. YLE:n haastatteleman perhostutkija Kimmo Saarisen mukaan loppukesästä ei ole odotettavissa mitään täydellistä perhoskesää. Esimerkkinä Saarinen mainitsee mm. tesmaperhosen, joka yleensä on heinäkuun laji ja lentelee elokuulle saakka. Nyt tesmaperhosia on ollut liikkeellä runsaasti jo kesäkuussa, joten elokuulle saakka niitä mahda riittää. Toinen esimerkki on maitohorsma, joka on aloittanut kukinnan jo kesäkuun puolella, kun se tavallisesti kukkii heinä-elokuun taitteessa. Kasvit ovat kärsineet jonkin verran kuivuudesta, mikä vaikeuttaa hyönteisten toukkien ravinnon saantia.

Nelivyökukkajäärä

Nelivyökukkajäärä vaaleanpunaisen siankärsämön kukinnossa.

Kävin itse ensimmäisellä varsinaisesti hyönteisiin tarkoitetulla kuvausreissulla tänään aamupäivällä. Tuuli oli kohtalainen ja taivas osittain pilvessä. Lämpötila oli aamupäivällä noin +17 astetta. Liikkeellä oli runsaasti metsänokiperhosia, hopeatäpliä ja kimalaisia. Myös paarmat pörräsivät ympärillä, vaikkei niin aggressiivisesti kuin kuumalla auringon paisteella.

Mantukimalainen

Mantukimalainen lähestyy mesiangervon kukintoa.

Mantukimalainen

Mantukimalainen täydessä lastissa mesiangervon kukinnon ympärillä.

Puolipilvinen ilma, tyyni tai kohtalainen tuuli ja lämpötila alle +20 astetta ovat siinä mielessä hyvät olosuhteet perhoskuvauksille, että silloin perhonen jää useammin lepäämään siivet avoinna. Ne eivät ole niin arkoja kuin auringonpaisteella, jolloin kuvaajan varjo usein säikäyttää perhosen liikkeelle. Auringonpaisteella perhoset ovat vilkkaampia ja pysähtelevät vain hetkeksi. Silloin on kuitenkin mahdollista saada kuvia siivet ylhäällä lepäävistä perhosista. Puolipilvisellä ilmalla perhonen kerää lämpöä itseensä levittämällä siipensä ja kuumalla auringonpaisteella vastaavasti perhonen minimoi auringon säteitten vaikutuksen nostamalla siivet ylös.

Orvokkihopeatäplä

Orvokkihopeatäplä ohdakkeen kukinnolla mettä imemässä.

Mantukimalainen

Mantukimalainen etsii sopivaa laskeutumispaikkaa mesiangervon kukinnolle.