Kuvakertomuksia

Ote eräästä luontohavaintovihkosta vuodelta 2003

Muistikirja

Tiistai 31.12.2002

Pakkaspäivä. Aamulla mittarilukema – 30.4 °C. Lisäsin ruokintapaikalle siemeniä ja pähkinöitä. Puussa olevassa sangossa oli vielä jäljellä noin viidennes. Lisäsin siihen viimeksi ennen joulua eli siitä riittää apetta yhdestä kah- teen viikkoon. Nyt pakkasilla on kävijöitä ollut ehkä jon- kun verran vähemmän.

Klo 10.45 otin kuvia lintulaudan kävijöistä. Paikalla kävivät ainakin talitiainen, hömötiainen ja kuusitiainen. Yllättäen pihlajiin lensi yksinäinen tilhi. Sain siitä muu- taman silhuettikuvan loistavan värisenä nousevaa aurin- koa vasten. Yhteensä valotin 31 ruutua.

Keskiviikko 1.1.2003

Klo 00.59. Vuosi vaihtui rauhallisesti. Tulin töistä noin klo 22. Pauketta kuului sisälle asti. Pakkasta on nyt – 31.8 °C, ilma selkeä. Tähdet näkyivät taivaalla, kun katseli raketteja. Pojat ovat Sirkka-mummun luona yötä.

Heräsin klo 6. Pakkasta -33 °C. Näyttäisi tulevan taas selkeä aurinkoinen pakkaspäivä. Lintuja valuu ruokinnal- le hiljakseen. Ensin talitiaiset, sitten sinitiaiset ja viimein hömötiaisetkin.

Noin klo 11 kuvasin 37 ruutua 300mm jalustalta ruo- kinnalla kulkevia lintuja. Pakkasta edelleen yli 30 astetta (-32.1 °C). Tarkenin olla ulkona noin 20 minuuttia, kun kädet alkoivat kohmettua. Canonin EOS D30 pelasi ok. Tavoittelin lintukuvia kolme päivää sitten ulos sijoitta- mastani joulukuusesta, mutta ne istuivat oksille kitsaasti. Aamun aikana näin talitiaisen istuvan siinä muutamia kertoja, mutta silloin en ollut kuvaamassa. Lopetettuani kuvaukset ilmaantui myös kuusitiainen paikalle.

Pakkanen ollut jo niin kovaa useamman päivän ajan, että auto alkaa hyytyä. Tänään syttyi merkkivalo, joka varoitti automaattisen bensiininsyöttöjärjestelmän viasta. Lieneekö jäätymisongelmia?

Torstai 2.1.2003

Olin yövuorossa. Pakkanen on hieman hellittänyt. Ylim- millään pakkanen on ollut -25 °C. Eilen mennessäni töi- hin noin klo 20.30 Jormuassa vielä -36 °C. Kolmen tun- nin lepäämisen jälkeen kuvailin taas lintulaudalta. Taas- kaan eivät linnut istuneet pihalle laittamaani kuuseen. Klo 13 valot olisivat olleet hienot. Sateli kevyttä pakkaslunta. Otin lähimmältä ruokintapaikalta kuvia sinitiaisesta. Yri- tin saada kuviin mukaan edes häivähdyksen kauniista taustavaloista. Nyt tiaiset eivät tälläytyneet kuviin oikei- siin paikkoihin. Otin kuitenkin 16 ruutua tiukkoja lähiku- via, joista muutamasta tuli ihan käyttökelpoisia kuvia. Kuvasin digillä ja 100-400mm zoomilla. Nyt käytin ISO 200 ja valotus näytti riittävän varjoisassa kohdassakin 1/40s asti. Pakkanen ei enää ole niin raastavaa vaikka tiaisilla olikin naama kuurassa. Ruokailulla kävi tänään ainakin talitiaisia, sinitiaisia, hömötiaisia ja harakka.

Kauemmalla ruokintapaikalla on kulkenut useamman yön aikana jänis syömässä kauralyhdettä. oli repinyt sen palasiksi ja laitoinkin siihen uuden lyhteen toissapäivänä.

Näyttäisi siltä, että metsäpeurat olisivat palanneet talvi- laitumilleen tänne Oulujärven rannalle. Päättelen näin Mieslahdessa Hyttikankaan kohdalla havaitsemieni jälki- en perusteella. Niitä on nyt tullut muutaman – parin kol- men – päivän aikana noin 6-7 kohtaa, joista peurat näyttäisivät ylittäneen valtatie 22:n. Näköhavaintoja niistä en kuitenkaan ole vielä saanut.

Suunnittelin tänään siirtäväni kuusen hieman eri kohtaan. Olisi sitten valojen kannalta paremmassa kuvakulmassa. Pitäisi vielä ratkaista, miten saisi linnut käymään kuuses- sa?

Perjantai 3.1.2003

Laitoin heti aamusta kuusen lähemmäksi lähintä lintulau- taa. Mielestäni kuusi on nyt hyvällä paikalla. Lisäsin lau- dalle siemeniä ja murskattuja pähkinöitä ja jäin seuraa- maan lintujen reagointia uuteen ruokailuympäristöön. Näytti, että ne hyväksyivät järjestelyt ja pistäytyipä joku tiainen kokeilemassa kuusen oksien kestävyyttä. Pari tali- tiaista löysi kuusen alaoksien kätköistä itselleen rauhalli- sen ruokailupaikan. Kirkastuisi nyt aamu, että pääsisi ottamaan hieman erilaisia kuvia.

Yön aikana on vetäytynyt pilveen. Herätessäni siinä seitsemän jälkeen oli vielä pakkasta -22 °C, mutta lämpö- tila näyttäisi olevan nyt klo 9.30 nousussa – 18.9 °C ja näyttäisi viriävän hienoinen tuuli.

Sain ensimmäiset kuvat tiaisista kuusessa klo 10.30. Edelleen ne näyttivät karttelevan kuusta ja jos ne siinä kävivät, oli mahdotonta keritä niitä kuvaamaan. Ne liik- kuivat niin nopeasti, ettei kerinnyt saada niitä kunnolla kuvaankaan ja valotusajat venyivät kohtuuttoman pitkiksi tärähtämättömiä kuvia ajatellen. Huomasin muuten, että talitiaiset söivät myös kauralyhteestä! Kuvasin digillä 100-400mm ISO 400 13 ruutua ja annoin automaatille lisävaloa +2⁄3. Ajat olivat 1/40s luokkaa. Nopeasti kuiten- kin kirkastui, mutta sitten linnut lakkasivat käymästä ruo- kinnalla. Mittailin valoja. Nyt sitä olisi ollut aukolla 5.6 +2⁄3 1/100. Myös nouseva aurinko toi kuvaan hienoja sä- vyelementtejä, mutta lintuja ei vain näkynyt. Semmoista se on. Ilma on kirkastumassa ja pilvet ovat haihtuneet. Pakkasta klo 12.30 – 17.7 °C.

Pakkanen on kiristymässä. Klo 23 pakkasta -21.9 °C. Vapaapäiviä on vielä jäljellä kolme, että enköhän onnistu niiden aikana saamaan kuvia myös kuusessa käyvistä linnuista. Sääennustus lupaa taas kiristyvää pakkasta näil- le seuduille, jopa yli – 30 asteen lukemia.

Lauantai 4.1.2003

Aamu valkeni pilvisenä. Klo 8 pakkasta -26.5 °C. Läm- pötila näyttäisi olevan nyt nousussa, koska klo 9.50 pak- kasta on enää – 24.7 °C. Ripottelin aamupostia hakiessani siemeniä ja rouhittuja pähkinöitä kuusen oksille. Saa nähdä alkavatko tiaiset viipyä kuusessa pitempään. Täytin myös lähimmän ruokintapaikan, lintulaudan, siemenillä ja pähkinöillä.

Kävin ensimmäisen kuvailemassa noin klo 10.15. Aa- mu oli pilvinen ja valotusajat sen mukaan. Kuvasin digil- lä 100-400mm. Valotusajat ISO 400 täydellä aukolla (f5.6) 1/40s luokkaa. Kuvista näkyy aamun ja pilvisen päivän hämäryys. Kuvasin 16 ruutua ja sain jonkun kuvan harakasta. Pakkasta – 24.9 °C.

Toisen kerran kävin kuvaamassa noin klo 11. Nyt valoa oli jo selvästi kirkkaammin. Ylsin jopa 1/100s aikoihin täydellä aukolla. Toisella kertaa tuli pihlajiin puolen- kymmentä tilheä. Sain otettua niistä joitakin ruutuja. Ei- vät viipyneet pihlajissa kovinkaan pitkään. Pilvipeite vai- kuttaa paksulta, koska auringon säteet eivät vähäisimmäs- säkään määrin läpäise pilvipeitettä. Kuvattuja ruutuja tuli nyt 42. Nyt sain otettua kuvia myös kuusessa käyvistä tiaisista. Valon vähyydestä johtuen käyttökelpoisia kuvia tuli kuitenkin hyvin vähän. Sain otettua kuvia talitiaisesta, en kuitenkaan sellaisia, kuin olin toivonut. Myös hömö- tiaisesta sain otettua yhden ainoan onnistuneen ruudun kuusessa.

Kolmannen kerran kävin kuvaamassa klo 13. Nyt ilma oli jo selvästi kirkkaampi ja aurinkokin kajasti pilviver- hon läpi. Kuvasin nyt 300mm:llä jalustalta ja pääsin käyt- tämään ISO 100:sta. Valotusajat täydellä aukolla (f 2.8) ylsivät vielä 1/100s:n luokkaan. En kuitenkaan saanut kuin muutaman kuvan hömötiaisesta ja sinitiaisesta ja tietenkään ne eivät istuneet kuuseen. Nyt tuli otettua 30 ruutua. Pakkasta edelleen -25.1 °C ja vähän satelee hie- noista pakkaslunta. Ruokinnalla on tänään käynyt talitiai- sia, sinitiaisia, hömötiaisia, kuusitiaisia, harakoita 2 yksi- löä, käpytikka ja pihlajissa tilhiä n. 5 yksilöä. Ilmeisesti myös närhi viivähti männikön oksien suojissa, mutta ei jäänyt ruokinnalle, koska olin juuri kuvaamassa ulkona.

Jatkossa pitää keskittyä ottamaan enemmän kuvia kuu- sitiaisesta, koska juuri tänä vuonna niitä näkyy käyvän ruokinnalla.

Klo 21.50 pakkasta -24.0 °C.

Sunnuntai 5.1.2003

Pakkasta klo 8 -21.7 °C. Täytin taas lehteä hakiessa lintu- laudan. Näytti kuin lintuja olisi tänä aamuna ollut jo var- hain paikalla. Kun menin ensimmäisen kerran kuvaamaan klo 10.20, ei paikalle kuitenkaan ilmaantunut lintuja. Jonkin ajan perästä tuli kuitenkin hömötiainen ja talitiai- sia. Kuvasin 100-400mm:n zoomilla ja sille tuntui valo- tusajat olevan liian pitkiä. Annoin kameralle lisää valoa +2⁄3. Kuvista tuli enemmänkin liikekuvia, joista jotkutkelpuutin arkistoon. Kuvasin myös harakoita, jotka ruo- kailivat kauemmalla paikalla. Parinkymmenen minuutin jälkeen kameran muistikortti alkoi reistailla ja kameralla ei voinut kuvata. Sain kuitenkin otettua 15 ruutua. Näytti myös, että linnutkin häipyivät paikalta. Ilman lämmettyä vaikuttaisi siltä, että linnut olisivat vilkasliikkeisempiä ruokintapaikalla. Oli vaikeuksia keritä mukaan.

Ilma oli pilvinen ja valojen puolesta ei ollut mikään hyvä kuvauskeli. Aurinko kyllä punasi taivaanrantaa, mutta nopeasti se punotus sitten loppui. Lämpötila on nousussa ja klo 11.25 sitä oli -20.3 °C.

Klo 11.30 kävin vielä pihalla, mutta lapset olivat myös siellä ja linnut eivät tulleet lähelle kuvattaviksi. Otin muutaman kuvan kaukaa hömötiaisesta. Kuvia tuli tällä erää vain viisi ruutua.

Maanantai 6.1.2003 (loppiainen)

Klo 8.53 pakkasta -27.6 °C.

Lähdin kuvaamaan jo 9.45. Pakkasta -29.6 °C. Ilma kir- kas ja aurinko punotti horisontissa. Otin kuvia 300mm/f2.8 jalustalta ja sille valo riitti. Ajat olivat 1/50s:n luokkaa. Kuusitiaisesta en kuitenkaan saanut yh- tään kuvaa, vaikka se kulki syömässä aamulla. Kiristy- vässä pakkasessa kylmä tuntuu kylmemmältä ja nyt run- saasta vaatetuksesta huolimatta en tarjennut olla kuin 20 minuuttia. Sain otettua 10 ruutua.

Kuvia kuusitiaisesta kuusesta – projekti ei ole alkanut kovinkaan lupaavasta. Kuvia en ole onnistunut siitä saa- maan. Pitäisi varmaankin olla koko aamupäivä väijymäs- sä piilossa ennen kuin haluamani kuvat irtoaisivat. Kävin vielä klo 11 kuvaamassa parhaimpien valojen aikaan, mutta linnut kävivät nyt nihkeästi laudalla. Kuvia otin 14 ruutua.

Olin uudelleen kuvaamassa klo 12.30. Päivä on ollut kir- kas ja aurinko on pysynyt näkyvissä koko ajan, valot ovat olleet upeita. Otin ”muistiin” muutamia kuvia siitä, kuin- ka keskitalven matalalta paistava aurinko valaisee puiden latvustojen oksat alhaalta päin. Myöhemmin voisi olla yhtenä tavoitteena kuvata lintuja kyseisissä valoissa. Otin 26 ruutua. Pakkanen on kiristynyt kaiken aikaa. Nyt klo 14.15 pakkasta – 31.6 °C.

Pakkanen tuntuu olevan kiristymässä. Nyt sitä on klo 19.15 jo – 32.8 °C. Huomenna alkavat taas työt. Meno iltavuoroon ja vielä ehkä aamulla tarjoutuu mahdollisuus yrittää lintukuvia auringonnousun aikaan. Sitten kuvauk- set mahtavat jäädä muutamaksi päiväksi. Pakkanen laskee edelleen, nyt on klo 20.30 – 33.3 °C.

Tiistai 7.1.2003

Pakkasta aamulla klo 6.10 – 30.1 °C. Päivällä satoi pak- kaslunta joitakin senttejä. Illalla klo 22.31 pakkasta –23.8 °C. En kuvannut.

Keskiviikko 8.1.2003

Aamulla klo 7 pakkaslukema – 22.5°C. Uutta, pehmyttä pakkaslunta on sadellut hiljalleen. Tänään töissä 8-16, joten en kerinnyt kuvata. Luonto olisi ollut kuvaukselli- nen, koska uutta lunta oli kertynyt puiden oksille. Klo 17.30 pakkasta enää – 16.9 °C ja keli liikenteen kannalta kurja. Uutta lunta satelee kaiken aikaa ja se pöllyää tien päällä haitaksi asti.

Torstai 9.1.2003

Töissä 8-16. En kuvannut tänään pimeyden vuoksi ollen- kaan. Pakkasta aamulla klo 7 – 22.1 °C ja illalla klo 22.21– 22.4 °C. Ilma puolipilvinen.

Perjantai 10.1.2003

Pakkasia pitää edelleen. Eilen iltapäivällä (klo16.30) tul- lessani töistä oli Jormuan kohdalla pakkasta -36 °C. Tä- nään aamulla töihin mennessä oli Honkarakenteen koh- dalla -33 °C. Nyt tätä kirjoittaessani klo 23.02 on pakkas- ta -25.4 °C. Olen ollut nyt päivävuoroissa, joten kuvaa- maan en ole ehtinyt. Toisaalta valoakaan ei ole ollut enää riittävästi illalla. Muuten ilmat ovat olleet hyvin kuvauk- sellisia. Sadellut välillä kevyttä pakkaslunta ja sitä on kertynyt puiden oksille ihan mukavat määrät. Nyt sääen- nuste on luvannut lauhtuvaa ja saa nähdä putoileeko lu- met puista.

Hankin tänään pojille uuden tietokoneen ja itselleni kannettavan, jota nyt kokeilen. Ainakin valokuvia katsel- lessani olen ollut tyytyväinen hankintaan. Myös pojat ovat olleet innoissaan uuteen tietokoneeseen.

Lauantai 11.1.2003

Lopetan nyt tämän kannettavaan tietokoneeseen tutustu- misen. Kello on 1.26 ja pakkasta mittarin mukaan -23.4 °C.

Päivä on pilvinen ja harmaa. Tuuli oli aamusta kova ja pudotti puista lumia. Pakkanen on lauhtunut roimasti, enää -15.4 °C klo 10.49.

Kuusitiainen sai minut ryhtymään kuvauspuuhiin huo- nosta kelistä huolimatta. Oli alkanut satelemaan lunta ja ilma oli harmaa. Sai kuusitiaisesta 15 ruutua, joista onnistuneita ei ollut montakaan. Sää oli edelleen lauhtumassa ja nyt klo 20.58 on pakkasta -10.2 °C.

Sunnuntai 12.1.2003

Aamu valkeni kirkkaana ja tuuli on tyyntynyt. Myös tai- vas on selkeä. Aamulla herätessäni oli ulkona pakkasta klo 7 -16.1 °C, mutta nyt tätä kirjoittaessani klo 9.38 sitä on jo -21.1 °C. Näyttäisi tulevan hyvä kuvaussää ainakin valojen puolesta. Laitoin lintulaudalle siemeniä heti aa- musta, jospa tänään saisin otettua kuusitiaisesta haluama- ni kuvat.

On ollut hieno päivä. Otin muutamia kuvia, lähinnä maisemista. Pakkanen oli vielä päivällä kireää, mutta lauhtui taas illaksi. Nyt klo 22.12 pakkasta -13.0 °C.

On jäänyt mainitsematta, että ensimmäinen lehdessä ilmoitettu peura jäänyt auton alle Kontiomäessä noin viikko sitten.

Maanantai 13.1.2003

Kaunis talvipäivä. Yöllä oli lumituisku mennyt ylitse ja uutta lunta oli tullut noin 10 cm. Aamulla herätessäni oli pakkasta klo 7.15 -8.9 °C, mutta nyt klo 11.51 -12.5 °C.

Eilen varpushaukka kiersi ruokintapaikan. Tänään näin ruokintapaikalla keltasirkun. Eilen oli taas peura jäänyt auton alle Kontiomäessä Vartiuksentien risteyksestä ki- lometri Kontiomäkeen päin. Tänään on iltavuoro ja kävin kaupassa, joten en ehdi kuvaamaan.

Lauantai 18.1.2003

On ollut vaihtelevia ilmoja. Lämpötila käynyt välillä lä- hellä nollaa ja sitten taas kiristynyt toisellekymmenelle. Myös uutta lunta on sadellut noin kymmenen senttiä. Nyt ulkona on klo 8.06 lämmintä ja tuulista. Lämpötila +1.1 °C.

Linnutkin ovat hävinneet ruokinnalta. Eilen oli vapaa- päivä, mutta yhden tiaisen näin kauemmalla ruokintapai- kalla. Eilen täytin myös molemmat ruokinta-automaatit. Sangossa oli jäljellä noin neljännes. Puuhun kiinnittämäni tali oli syöty kokonaan.

Sunnuntai 19.1.2003

Aamulla oli lämpötila nollassa. Aamupäivällä nousi lu- mipyry ja pakkanen alkoi kiristyä. Nyt klo 18.19 pakkasta on -10.9 °C. Linnut ovat taas palanneet ruokinnalle.

Torstai 23.1.2003

Kävin aamulla klo 10 – 11 ajelemassa Kontiomäessä Puikkokoskella päin tarkoituksena katsella näkyykö peu- roja. Mukana oli myös nuorin poikani Kristian. Ilma oli pilvinen ja lunta sateli hiljalleen. Pakkasta -2 °C ja kuva- ussääksi hämärää. Tavoitimme ensimmäisen peuralauman jo heti radan ylityksen jälkeen, lähes samassa kohti kuin viime vuonna. Mukana oli nyt 100 – 400mm objekti. Va- lo riitti sille ihan hyvin. Kuvasin laumaa ja vähän matkan päässä toista laumaa. Peuroja oli yhteensä noin kolmisen- kymmentä yksilöä. Sain otettua 63 ruutua. Peurat eivät paljon autosta piitanneet Olivat noin 70 – 100 metrin päässä tiestä. Katselivat hetken ja jatkoivat jäkälän kai- vamista. Osa aremmista peuroista siirtyi kauemmaksi tiestä. Jälkiä ja vahvoja polku-uria oli paljon.

Nyt ottamani kuvat olivat jo selvästi parempia, kuin viime vuonna ottamani. Pitänee jatkossakin käydä ajele- massa täälläpäin ja yrittää päästä kuvaamaan paremmalla valolla.

Perjantai 24.1.2003

Vapaapäivä. Lähdettiin taas aamusta heti valjettua Kris- tianin kanssa peuroja etsimään Kontiomäkeen. Nyt oli yön aikana pakastunut ja ilma oli kaunis aurinkoinen tal- vipäivä. Pakkasta auton mittarissa -26 °C. Peurat löytyi- vät heti radan jälkeen. Olivat nyt lähempänä tietä. Pääsin kuvaamaan niitä. Peuroja oli nyt myös tiellä ja niiden jälkiä näkyi paljon. Myös peuroja oli molemminpuolin tietä. Lähempänä Puikkokoskea ei niitä enää näkynyt. Kuvasin 100 – 400mm:llä ISO 400. Jälkeenpäin harmitti, koska valo olisi riittänyt hitaammallekin herkkyydelle. Kuvasin 56 ruutua.

Lauantai 25.1.2003

Yöllä oli ollut raju tuuli ja ilmakin oli lauhtunut. Heti aamusta lämpötila oli jo nollassa. Taivas on pilvessä, joskin lännestä näyttäisi kirkastuvan. Lähdimme minä, Waltteri ja Kristian ajelemaan kohti Kontiomäkeä. Peurat löytyivät sieltä mistä eilenkin. Eiliseen verrattuna nyt on vuorostaan hämärämpää ja joudun valottamaan ISO 400:n mukaan. Löysin parista eri laumasta kaksi eri yksi- löä, vaadinta, joilla oli korvassaan keltainen korvamerkki. Siis poroja. Sain toisesta lähikuvan, vaikkakin tärähtä- neen, mutta siitä saattoi lukea korvamerkin numeron: 190. Kuvasin 21 ruutua.

Keskiviikko 29.1.2003

Lämpötila on sahaillut viime päivinä. Joka toinen päivä ollut lähellä nollaa ja sitten välillä pakkanen kiristynyt lähelle -20 °C. Nyt pari viimeistä päivää ollut kylmempiä (-27 °C Jormuassa). Nyt on lämpötila -24.8 °C klo 22.23. Eilen tulin töistä iltavuorosta ja näin hirven Hyttikankaan kohdalla. Ei tullut tien yli, vaan seisoi tien vieressä ja pakeni sitten takaisin metsään. Tämä tapahtui siinä klo 21.30.

Torstai 30.1.2003

On ollut taas kovaa pakkasta. Tulin töistä ja Jormuassa klo 18.30 -30 °C. Täällä nyt -25.9 °C klo 21.48.

Perjantai 31.1.2003

Kylmä säätila jatkuu. Kuvasin tänään pitkästä aikaa. Aloitin aamulla lintujen ruokinnalla, missä otin kuvia talitiaisesta n. 10 ruutua. Sitten lähdettiin Kristianin kans- sa käymään Puikkokoskella. Löysin nyt peurat hieman kauempaa. Sää oli aurinkoinen ja kylmä, pakkasta oli -32 °C klo 10 – 11. Pääsin herkkyydessä jo ISO 100:aan ja otin noin 30 ruutua.

Lauantai 1.2.2003

Mummun hautajaisten vuoksi pääsin kuvausreissulle vas- ta klo 13, ja tällä kertaa yksin. Ilma oli aurinkoinen talvi- päivä, pakkasta -26 °C. Peuroja ei nyt näkynytkään. Ajoin tienpätkän läpi kahteen kertaan. Vastaan tuli yksi auto. Lopulta tapasin peuran, joka oli kyllä melko kaukana kuvattavaksi. Peura hieroi sarviaan pieneen risuun. Jäl- keenpäin kotona, kun tein kuvat valmiiksi, huomasin, että seisovan peuran takana makasi lumikuopassa toinen peu- ra ja lisää peuroja oli taempana metsässä. Kuvasin noin 40 ruutua, joista suurin osa peurojen jälkikuvia.

Nyt näyttäisi, että pakkanen olisi hellittämässä. Klo 20.49 sitä on enää -18.5 °C. Tänään kerkesin nähdä piha- pihlajissa yksinäisen tilhen aamulla. Kuvaamaan en ryh- tynyt, koska olin jo lähdössä. Eilen lintulaudalla vieraili ainakin talitiainen, sinitiainen, hömötiainen ja kuusitiai- nen. Lisäksi harakat ovat pyörineet päivittäin ruokinnalla.

Keskiviikko 5.2.2003 (Runebergin päivä)

Kävin aamusta jo heti yhdeksän jälkeen kuvaamassa peu- roja Puikkokoskella. Aamu oli aurinkoinen ja pakkasta – 20 °C. Kylmä viima. Peurat olivat entisellä paikalla, heti radan takana. Kuvasin 48 ruutua, joista tein valmiiksi 33 ruutua. Käytin ISO 100 herkkyyttä ja vaikka olikin jo valoisaa (klo 9.30 – 11) oli osa kuvista tärähtäneitä. Ku- vasin 100 – 400mm:llä telellä aukolla 5.6 ja ajoittain pää- sin valotusajoissa 1/200:aan. Harmitti kun en saanut ku- vattua peuralauman juoksua umpihangessa, koska juuri sillä hetkellä digikamera oli lataamassa kuvia muistiinsa. Mieleeni kuva kuitenkin syöpyi ja sitä pitänee seuraavilla kuvauskerroilla yrittää. Näin muuten tien viereltä lähte- nee lumivalkean riekon, jota en kuitenkaan kerinnyt ku- vaamaan.

Soitin peuratutkija Kauko Kilpeläiselle ja kysyin kor- vamerkityistä peuroista. Hän kertoi, että peuroja on todel- la korvamerkitty vasempaan korvaan keltaisella muovilä- pyskällä, jossa on numero ja teksti Kainuun riistanhoito- piiri. Näin myös kaulapannoitetun peuran. Panta oli mus- ta ja ylhäällä siinä oli punaista.

Perjantai 7.2.2003

Kävin Kontiomäessä taas peuroja kuvaamassa. Sain ku- vattua 63 ruutua. Ilma oli pilvinen ja pakkasta oli -13 °C. Nyt Puikkokosken tietä oli aurattu eteenpäin aina ve- denotto paikalle saakka. Löysin ison peuralauman pienel- tä mäeltä läheltä vedenottamoa. Niitä oli molemmilla puolin tietä.

Keskiviikko 12.2.2003

Viimepäivinä on ollut lauhoja ilmoja, pakkanen ollut 0 -ˉ5°C. Aurinko pysytellyt pilvessä, mutta lunta ei kuiten- kaan ole sadellut.

Perjantai 14.2.2003 (ystävänpäivä)

Käynti Puikkokoskella poiki ainoastaan puolenkymmentä onnistunutta ruutua peuroista. Olivat nyt jossain kauem- pana. Ilma pilvessä ja pakkasta -7 °C.

Lauantai 15.2.2003

Yritin tänään saada kuvia diafilmille. Nyt peurat olivat tyystin poissa. Ilmeisesti liikennettä on viikonloppuna enemmän ja sen vuoksi peurat olivat kauempana tiestä. Huomasin jonkun jopa hiihdelleen alueella. Ilma aurin- koinen ja pakkasta -13 °C

Perjantai 21.2.2003

Reissu Kontiomäkeen ei tuottanut montakaan peuraku- vaa. Yksi lauma löytyi, mutta kaukana tiestä. Otin niistä muutaman kuvan. Sen sijaan löysin vähän etempää kaksi hirveä, joita pääsin kuvaamaan. Sain otettua niistä noin kymmenen ruutua. Hieno juttu. Tie oli nyt aukaistu vedenottamolle saakka. Peuroja ei näkynyt siellä yhtään. Jälkiä kylläkin. Tien vierellä oli myös jälkiä, että auto olisi ollut pysähtyneenä siinä ja siitä lähti kelkan jälkiä ja suksen latuja. Peurojen laskenta suoritetaan koko Suomen alueella helmi-maaliskuun vaihteessa. Näin myös kaksi teertä, mutta kuvaamiseen ei ollut mitään mahdollisuutta. Olin tänään liikkeellä jo ennen kahdeksaa. Ilma tyyni, aurinkoinen ja pakkasta -18 °C.

Päivällä näin vesitornin luona tilhiparven. Sain otettua niistä joitakin ruutuja. Arvioisin niiden määräksi noin 30 yksilöä.

Vanhempieni mökillä kävin tarkistamassa jälkiä, joista vanhempani olivat puhuneet. Näytti, että asialla oli ollut kaksi sutta. Jäljen koko oli n.11×11 cm. Näytti siltä, että ne olivat tulleet järveltä päin ja olivat matkalla kohti poh- joista. Paikoin ne olivat näyttäneet kisailleen keskenään ja pisin loikka, minkä löysin oli noin viisi metriä. Olen saanut tänään kuvattua 65 ruutua.

Keskiviikko 26.2.2003

Viime päivinä olen kuvaillut pihapiirissä. Ruokinnalla kävi eilen silmävammainen talitiainen. Silmän ympärillä näytti olevan verta. Kunnon kuvaa en onnistunut saa- maan. Ilma on ollut pilvinen ja lämpötila 0 – -5 °C.

Tiistai 11.3.2003

Ilma on lauhtunut huomattavasti. Nyt ollut päivällä plus- san puolella ja lumet ovat tulleet katolta. Linnut ovat viri- telleet kevätlauluja. Arasti niitä kuului jo tammikuun lo- pulla.

Sunnuntai 16.3.2003

Ilma on pysynyt edelleen lauhana. Päivällä on ollut muu- tama lämpöaste ja yöllä muutama pakkasaste. Torstaina satoi lunta ja räntää. Kuvasin tuolloin harakkaa ja sain siitä muutaman hyvän lumisade kuvan. 14.3 kävin ajele- massa Kontiomäessä sillä ajatuksella, että saisin kuvia peuroista. Niitähän olikin siellä. Sain viikko sitten postis- ta uuden olka/ikkunatuen sekä jalustan. Sen vuoksi kokei- lussa olikin juuri tuo ikkunajalusta. Tottumattomana se vaikutti kömpelöltä 600mm:n putken kanssa. Joitakin kuvia sillä onnistuin saamaan. Myös nuorin poikani Kris- tian oli mukana ja hänkin otti kuvia peuroista omalla ka- merallaan. Saa nähdä miten Kristianin kuvat onnistuvat.

Tänään kuvasin urpiaista Siestassa. Sain lähietäisyydel- tä hyviä kuvia. Piilouduin eteiseen ja kuvasin oven raosta. Tänään tulikin kuvia otettua runsaasti n. 100 ruutua. Lin- tujen ruokintapaikalla on myös ollut vilskettä. Talitiaisia, hömötiaisia, kuusitiaisia, sinitiaisia, urpiaisia, harakoita ja keltasirkkuja. Myös viherpeippo ryysti lähipuissa. Muu- tenkin linnut pitävät jo melkoista konserttia pihametsässä. Keltasirkkuja en onnistunut kuvata.

Tiistai 18.3.2003

Tänään on nähty kevään ensimmäinen joutsen klo 16 Kajaanin Jormuassa lentämässä kohti Kuluntalahtea. Sää oli pilvinen n. +3°C.

Lauantai 22.3.2003

Lämmin pilvinen ilma +4 °C. Tuuli on nyt lounaasta. Saa nähdä tuoko lämmin lounaistuuli mukanaan muuttolintu- ja. Tänään on ruokinnalla käynyt vilske. Ainakin talitiai- nen, sinitiainen, kuusitiainen, viherpeippo, keltasirkku, vihervarpunen, urpiaisia, harakoita. Hömötiaisia en muis- ta nähneeni. Yhdellä talitiaisella näytti olevan vastaavan- lainen kasvain päässä, kuin syksyllä kuvaamallani hömö- tiaisella. Sain kuvattua kuten myös muitakin lajeja.

Sunnuntai 6.4.2003

Ilma on ollut viileää ja kevään tulo on pysähdyksissä. Lämpötilat ovat olleet päivisin nollan tienoilla ja yöllä on ollut pakkasta -5° – -10 °C. Välillä on satanut lunta, rei- lustikin. Tänään on välillä ollut aurinkoista ja välillä on tullut taas lunta.

Ruokinnalla on ollut kävijöitä. Uutena lajina oli tänään koiras peippo. Pääsin myös kuvaamaan jänistä ja rusakkoa.

Aamulla töihin mennessä Hyttikankaan kohdalla oli peurakolari klo 6.30. Peura oli tullut Oulujärveltä päin ja oli törmännyt Kajaanin suunnasta tulevaan henkilöautoon vasempaan etukulmaan. Peura oli vielä elossa ja poliisit oli kutsuttu paikalle. Peuralla oli pienet tappisarvet. Har- mitti, kun kamera ei ollut mukana.

Lauantai 12.4.2003

Ilma pilvessä ja lämpötila aamulla 2 °C, vettä satelee hil- jalleen. Tänään kuvasin yhteensä 138 ruutua. Aamulla kävin kiertämässä Melalahdessa ja Vasikkasuolla. Hil- jaista oli kummassakin. Vasikkasuolla on varmaankin teeren soidin, mutta sinne kertyisi hiihtomatkaa. Lunta on maastossa vielä yli saappaan varren. Kävin myös kaato- paikalla kuvaamassa, variksia, korppeja ja harmaalokke- ja. Varikset ovat pesänrakennuspuuhissa. Viikolla kuva- sin varista, joka oli repimässä haavasta oksia ja tänään samalla tavalla varis oli taittamassa oksaa haavasta kaatopaikalla.

Iltapäivällä aurinko tuli esiin pilvien takaa ja lämpötila kohosi 8 °C. Kuvasin ruokinnalta urpiaista, keltasirkkua ja punatulkkua. Valtavasti lintuja paikalla, noin 200 yksi- löä. Eniten urpiaisia. Olen nyt nakellut jyviä hangelle.

Vastaa