Press "Enter" to skip to content

Kulttuurilintu kesykyyhky

Olin töissä 1990-luvun alussa kaupassa ja meillä oli siellä tunnin pituinen ruokatauko. Ruokatauolla kävin syömässä kotona ja matkalla huomasin kaksi outoa lintua laskeutuneena kylän raitille. Katselin hetken lintuja, enkä heti tunnistanut niitä. Hain kotoa kameran ja sain kuvattua linnut. Diafilmin kehitys kesti kaksi piinallista viikkoa, ennen kuin sain kuvat lähempään tarkasteluun. Kuvien perusteella määritin linnut kalliokyyhkyiksi. Lintukirja osoitti, että linnut elävät Välimeren rannan tuntumassa kallioisilla rinteillä. Olin ymmälläni. Miten näitä lintuja voi esiintyä Suomessa? Onko kyseessä harvinainen vieras? Selvittelin asiaa ja jossakin toisessa lintukirjassa oli maininta, että kesykyyhkyt polveutuvat kalliokyyhkyistä ja Suomessa ne tunnetaan paremmin nimellä kesykyyhky tai pulu. Ensiksi olin pettynyt. Toiseksi olin hieman häpeissäni ja samalla onnellinen, että en ollut tehnyt linnuista ilmoitusta kenellekään. Olin kuullut puluista, että niitä olisi Paltamossa ja ne asuisivat kirkon tornissa. Läheltä en ollut näitä lintuja nähnyt, enkä ollut matkustellut paljoakaan Etelä-Suomen suurimmissa kaupungeissa, missä näitä lintuja olisi päässyt tarkastelemaan hyvinkin läheltä kaupunkien toreilla.

Sen jälkeen minulla on ollut lintuihin ristiriitainen suhde. Niiden höyhenpeite on kaunis ja eri valoissa se suorastaan sädehtii. Niiden sosiaalinen elämä ja parisuhde on kiehtovaa. Jos niitä ei hätyytellä, niistä tulee äärimmäisen luottavaisia ihmistä kohtaan. Olen pihalla päässyt miltei kosketusetäisyydelle näitä lintuja. Kuitenkin vastenmielisyyteni herää, kun huomaan lintuja alkavan kerääntyä pihan ympärille ensin viisi, sitten kymmenen ja sitten viisitoista. Ne sotkevat sitkeällä ulosteellaan oleskelupaikkojen ympäristön. Näky on epämiellyttävä ja jopa terveysriski. Olen joutunut luopumaan jopa muiden talvilintujen ruokinnasta niiden vuoksi. Nykyisin on löytynyt tasapaino siten, että aloitan talviruokinnan myöhään marras- joulukuun vaihteessa. Siihen mennessä kesykyyhkyt ovat löytäneet itselleen ruokintapaikat talveksi. Talven yli olen saanut olla rauhassa näiltä linnuilta, mutta joskus keväällä ne taas ovat löytäneet ruokintapaikan. Silloin ei kuitenkaan enää ole ruokinta-aikaa jäljellä kuin muutama viikko. Sen ajan niiden kanssa jaksaa taistella.