Press "Enter" to skip to content

Kelirikkokausi alulla

Kävin pyöräilemässä kevään ensimmäisen pyöräilyreissun eilen illalla. Päivä oli aurinkoinen ja lämpötila oli jo laskussa lämpimän kevätpäivän jäljiltä. Päivällä oli jo +12 astetta, mutta ilma oli jäähtynyt jo +7 asteeseen pyöräillessäni Leppikosken lenkin. Matkaa kertyi vajaa 16 kilometriä. Osa matkasta oli roudan vaurioittamaa öljysorapäällystettä ja osa oli pehmyttä soratietä. Sateinen syksy, runsasluminen talvi ja pitkään jatkunut pakkaskausi on myöhästyttänyt kevään tuloa ja samalla kelirikkokauden alkua. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että kelirikkokausi on alkamassa.

Koikerolahdentie

Kelirikkovaroitus Koikerolahdentiellä.

Leppikosken lenkki on varsin suosittu pyöräilylenkki Paltamolaisille. Se on helppo ajettava, sillä korkeuseroja ei juurikaan ole. Sen voi aloittaa Kiehimänjoen länsipuolelta Uvantietä tai toisinpäin joen itäpuolelta Uurantietä. Reitti kulkee joen rantaa, mutta itse jokea ei juurikaan näe kuin Uvantien alussa sekä Leppikoskella, missä joki ylitetään voimalaitoksen kohdalla. Tiet ovat aurattu talvisin ja sopivat siten myös talvipyöräilyyn. Liikennettä ei ole paljon, mutta tiet ovat kapeita ja autoja voi joutua väistämään.

Kelirikkoinen tie

Soratie on vielä jäässä, mutta aurinko on sulattanut tien pinnan pehmeäksi. Pyörällä tällainen tie on raskas polkea.

Leppikoski

Leppikosken voimalaitoksen patoallasta. Siihen kerätään kevään tulvavesiä Emäjoen vesistöstä ja vielä ei ole tarvetta lisäjuoksutuksiin.

Tulviva puro

Tienvarren purot alkavat olla sulana. Ympärillä on kuitenkin vielä paljon lunta ja siinä saattaa piillä vaara purojen tulvimiseen lumien sulaessa.

Kelirikkoinen tie

Metsäpaikoissa soratie pysyy routaisena avoimia paikkoja pidempään. Aurinko ei pääse sulattamaan ja kuivattamaan tien pintaa.

Auringonlasku

Aurinko laskee rämeellä. Kyseinen räme on hieno kohde perhosharrastajalle, sillä se on jäänyt jostain syystä lähes luonnontilaan.

Menneen talven lumet

Tien varrella on peltoja ja pelloilla latoja. Tämä peltikattoinen lato on jäänyt aivan tien varteen ja pudottanut talven lumet osittain maantielle.

Auringonlasku

Auringon viime säteet piirtyvät vielä metsän takaa sen laskiessa lämpimän kevätpäivän iltana.

Kiehimänjoki

Kiehimänjoki on vapautumassa jäistä. Joku uhkarohkea jänis näkyy ylittäneen joen sen kovimmassa virtapaikassa aivan siltojen alla.