Press "Enter" to skip to content

Koskikarojen talvilaskenta käynnissä

Kulunut talvi ei ole vielä tähän mennessä ollut mitenkään erityisen kylmä. Pakkanen on pysytellyt enimmäkseen alle -10 asteen. Lunta on tullut jo lähes puoli metriä, mikä on suunnilleen keskimääräinen määrä näillä leveysasteilla. Lumipeite kasvaa vielä huhtikuun alkuun saakka, jos lämpötilat pysyttelevät pitkäaikaisten keskiarvojen tuntumassa. Olosuhteet ovat olleet suotuisat avoimissa koskissa asusteleville koskikaroille.

Varisjoki

Varisjoella on ollut suotuisat olosuhteet koskikaroille tänä talvena. Leuto talvi on pitänyt joen leveälti avoinna.

Pilvisenä helmikuun päivänä kävin Hakasuolla katsomassa, miten Koskikarat ovat joen koskissa pärjänneet. Pakkasta ei ole kuin -6 astetta ja tuuli on lähes olematon. Heti jokea sillalta tähystäessäni silmiin tarttuu kaksi koskikaraa. Lintuja on vaikea havaita silloin kun linnut ovat liikkumatta. Koskessa on lumisia kiviä, jotka muistuttavat näitä tumman ja vaalean värityksen omaavia lintuja. Haen lumikengät autosta ja laskeudun tieltä joen rantaan. Jokea pitkin lentelee myös muitakin koskikaroja, mutta yhtäaikaa havaintokentässä on vain kaksi lintua. Lintuja voi olla kuitenkin useampiakin, sillä joen alajuoksulla on lisää avoimia koskia. En lähde kuitenkaan asiaa tarkastamaan.

Koskikara

Kosken matalassa vedessä on hyvä kahlailla ja pyydystää saalista veden alta.

Koskikara

Koskikara Hakasuon Varisjoella.

Talvisin koskikaroja arvellaan oleskelevan Suomessa noin 5 000 yksilöä. Laji on parhaiten esillä lokakuusta huhtikuulle. Koskikara oli vuoden lintu viime vuonna ja tähän liittyen koskikarojen määrää selvitetään myös vielä talven 2016-2017 aikana. Tehostettu koskikaran talvilaskenta on parhaillaan käynnissä, sillä BirdLife -Suomi järjestää laskennan 4.-12.2.2017 lintujen talvimäärän selvittämiseksi. Ohjeet lintujen ilmoittamiseen löytyvät BirdLife -Suomi sivustolta.

Katso myös kuvaesitys koskikarasta: Koskikara – Kosken sukeltaja