Luvassa keskimääräistä suuremmat kevättulvat

Kulunut talvi on tuntunut täällä Kainuussa pitkältä. Pysyvä lumi tuli jo lokakuun lopulla ja joulukuussa lunta oli jo reilusti maassa. Talvi ei ollut kylmä, mutta lunta kertyi etenkin Kainuun pohjoisosiin reilusti. Tänä aamuna Puolangan Paljakassa oli lumenpaksuus vielä 118 senttimetriä. Läntisessä Kainuussa oli lunta tänä talvena keskimääräistä vähemmän. Kevät on jatkunut viileänä ja nyt näyttäisi siltä, että kevättulvat siirtyvät hieman keskimääräistä myöhäisemmäksi ja niistä on ennustettu tulevan keskimääräistä suuremmat.

Säännösteltyjen järvien vedenpinnat ovat tällä hetkellä tavanomaisissa korkeuksissa ja tulevat pysymään vielä parin viikon ajan. Sen jälkeen veden pinnat kääntyvät nousuun, kun Ylä-Kainuun runsaat lumimassat alkavat sulamaan. Nyt yöpakkaset ovat hidastaneet sulamista. Oulujoen virtaamat ovat olleet korkeita viime kuukausien aikana, mutta ovat nyt palaamassa keskimääräiselle tasolle. Jylhämässä on virtaama ollut tänä aamuna 417 kuutiometriä sekunnissa ja Merikoskella 467 kuutiometriä sekunnissa.

Jylhämän voimalaitoksen ohijuoksutuksia 15.4.2020. Virtaama on 442 m3/s. Yksi tulvaluukku on käytössä, eikä sekään ole täysin auki.

Oulujärven yläpuolisissa vesistöissä jokien virtaamat ovat melko tavanomaissa lukemissa. Leppikoskella oli tänä aamuna virtaama 143 m3/s. Lumien sulaminen joen yläjuoksulla tapahtunee hitaasti viileiden päivien ja öiden johdosta ja tulvahuippua enustetaan Leppikoskelle 18.5. – 2.6.2020. Huippuvirtaama jäänee kuitenkin alle 500 m3/s kun se on ollut suurimmillaan 8.5.1975 590 m3/s.

Kategoria(t): Kuvakertomuksia Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.