Press "Enter" to skip to content

Matalaniemen laavulla 22.-23.7.2011 (soidensuojelualue)

Sain uuden rinkan tiistaina ja suunnittelin heti sen sisään ajamista pienellä yöretkellä. Kohteeksi valitsin Hyrynsalmen Moisiovaaralla sijaitsevan Nahka-, Varpu- ja Tulisuon soidensuojelualueen. Alueella on kävelyreitti ja sen varrella kaksi laavua. Ensimmäinen laavu sijaitsee jo heti 1.3 kilometrin jälkeen Riihilammen rannalla ja toinen polun päässä Matalajärven rannalla Matalaniemessä. Tavoitteeksi otin tuon perimmäisen laavun, että tulee kävelyäkin rinkan kanssa. Matkaa yhteen suuntaan tulee 4.9 kilometriä opastaulujen mukaan.

Tuli-, Varpu- ja Nahkasuon soidensuojelualue

Matka Paltamosta lähtöpaikalle on hieman kinkkinen. Joudun ajamaan Moisiovaaran kautta, kun tarkempi maantie kartta jäi kotia. Ilma on ollut viimeiset pari päivää hiostavan kuumia, sillä päivälämpötilat ovat olleet helteiden puolella, vaikka aurinko ei ole paistanutkaan täydeltä terältä. Päätin lähteä vasta illalla lämpötilan hieman laskeuduttua. Näin ei kuitenkaan käynyt. Itään päin matkatessani auton mittarissa livahti jo +27 asteen lämpölukemat. Hiki virtaa ulkona, vaikka mitään ei tekisikään. Ilmastoidussa autossa ei kuitenkaan ole hätää. Löydän pari kertaa pysähdyttyäni ja tarkemmin epämääräistä karttaa tutkittuani perille. Pysäköinti paikalla ei ole muita autoja. Hiostavassa helteessä pukeudun vaellusvarusteisiin. Pitkähihainen, aiemmin alusvaatteena toimineen paidan puen verkkopaidan ylle. Olkapäihin laitan hieman hyttysmyrkkyä, samoin kuin korvien taakse. Näissä tiedän hyttysten viihtyvän vaelluksen aikana. Hiki on jo pinnassa ennen kuin saan edes rinkan selkään. Vaikka taivas vaikuttaa olevan selkiytymässä, on länsitaivaalle kasvamassa korkeat Cumulus pilvet ja ukkosen jyrinää kuuluu jo kauempaa. Ilma on seisova.

Ennen polulle hyppäämistä otan muutaman kuvan pienellä digipokkarilla rinkasta. Samoin kuvaan tienvieressä olevan opastetaulun. Heti tien vierestä polku sukeltaa tiheään kuusikkoon, joka paljastuu varsin koskemattomaksi. Tunnen hyvää mieltä, kun heti kuusikon sisälle päästyäni hätkähdän kuuluvaa ääntä, joka aiheutui ison linnun lentoon lähdöstä. Ennen pysäköintipaikalle tuloa tiellä edessäni juoksi pieni jäniksen poikanen ja lisäksi tien yli lensi närhi ja käpytikka. Mieli virittyi odotukseen, jonka uusi paikka aina saa aikaan: mitä metsän sisältä löytyy ja miten metsä vastaanottaa uuden kulkijan. Näiden eläinten esittäytymistä pidän itselleni suotuisana merkkinä.

Pysähdyn hetkeksi Riihilammen rannalla sijaitsevalle puolikodalle. Kota tai laavu, kummin vain, sijaitsee kuusimetsän sisällä ja ilmassa lentelee sääskiä kohtalaisesti. Kuvaan laavun ja käyn rannassa, missä on lyhyt laituri. Lampi on tavallinen suolampi. Rantoja reunustaa märkä suo minkä vuoksi ranta näyttää syvältä. Vilkaisen puuliiteriin ja totean, että siellä on polttopuita.

Tuli-, Varpu- ja Nahkasuon soidensuojelualue

Matka jatkuu metsäsaarekkeen läpi ja välillä polulla on pitkoksia, jotka ovat kosteita ja liukkaita. Pitkokset ovat kauttaaltaan vanhoja ja sammal- ja jäkäläkasvuston riivaamia. Osa pitkoksista olisi jo uusimisen tarpeessa. Polku kulkee välillä läpi avoimien heinää kasvavien suoalueiden ja sukeltaa välillä metsän sisään metsäsaarekkeissa. Löydän alkumatkasta ikivanhat kämpän rauniot ja mietin missä tarkoituksessa kämppä on alkuaan rakennettu. Lähellä ei ole vettäkään. Usein luonnon niittyjen lähellä on ollut vanhoja niittysaunoja, mutta nekin ovat olleet lähellä vettä. Kuvaan rauniot ja jatkan matkaa.

Kohta polku sukeltaa Haapalehto nimiseen suurempaan metsäsaarekkeeseen. Täältä erkanee vasemmalle polku, joka kiertää pohjoisemmassa sijaitsevan Varpujärven kautta. Se palaa takaisin tälle polulle Ison Varpuvaaran alkupäässä. Valitsen suoran polun Matalaniemen laavulle.

Tuli-, Varpu- ja Nahkasuon soidensuojelualue

Laavua lähestyttäessä polku kiertää Matalajärven pohjoispuolelta järven itäpuolella sijaitsevan laavun luo. Ennen nimeen saapumista joudun ylittämään pienen suon, jossa on välissä avovettä. Avoveden yli on joskus muinoin rakennettu silta, joka nyt rinkkaselkäistä kulkijaa askarruttaa. Onneksi sillan tukirakenteet ovat paksua pyöreää puuta ja sillan uskaltaa ylittää niiden päällä kävelemällä. Kansilaudoitus on arveluttavan laho ja ei tee mieli pudota sillan kannen läpin alla olevaan avoimeen suoveteen.

Tuli-, Varpu- ja Nahkasuon soidensuojelualue

Laavu sijaitsee kauniilla paikalla niemessä, joka muusta ympäristöstä poiketen on mäntyvaltaista, melkeinpä kuivahkoa kangasta. Muutoinhan metsä on ollut pääasiassa kuusivoittoista sekametsää, missä välillä on ollut jyhkeitäkin mäntyaihkeja ja vanhoja kääpien valloittamia koivuja. Joukossa on paljon myös muhkuraisia hopeanharmaita keloja ja kaatuneita ja katkenneita eri-ikäisiä kuusia. Kaatuneita puita on myös polulla ja suurinta osaa niistä ei ole katkottu. Maasto on siis melko lailla luonnontilassa.

Tuli-, Varpu- ja Nahkasuon soidensuojelualue

Rauha vallitsee myös laavulla. Ylimääräisiä ääniä ei kuulu, ellei kaukana kumisevaa ukkosen ääntä oteta huomioon. Järvellä uiskentelee kaksi aikuista joutsenta sekä ainakin yksi poikanen. Lasken rinkan laavun sisälle, sillä ilmasta en osaa sanoa alkaako kohta satamaan. Haen puuvarastosta, joka on muuten täynnä pyöreitä kuivahtaneita havupuusta sahattuja pöllejä, puita ja pilkon ne varastossa olevalla kirveellä kalikoiksi. Joutsenet häipyvät näkyvistä alkaessani ryskämään pölkkyjen kanssa. Ei kulu aikaakaan, kun saan riisua hiestä märän paitani nuotion loimuun kuivamaan. Katsoin hetki sitten lämpömittarista lämpötilan ja mittari näytti +22 astetta lämmintä. Ilma on kuitenkin kostean hiostava. Pystytän teltan heti laavun taakse ja siirrän tavarani sinne, vaikka laavulle ei taida muita kulkijoita tulla.

Ilta kuluu nuotiolla istuskellen ja makkaraa paistellen. Ukkonenkin tuntuu vaimentuneen ja auringon laskeuduttua hämäryys ympäröi leirini. Istuskelen vielä pitkän tovin järven rantaan tehdyllä laiturilla, joka on yhtä vanhaa tekoa kuin laavulle johtava silta. Joutsenia ei nyt näy, mutta kaksi pitkäkaulaista vesilintua uiskentelee järven pohjoispäässä. Arvelen lintujen olevan kuikkia, sillä järvi on kohtalaisen iso. Kaakkuri suosii pieniä lampia. Voin toki olla väärässäkin. Pesen hampaat ja lähden saman tien nukkumaan.

Heräsin aamulla seitsemän aikoihin. Ensitöikseni sytytin nuotion ja laitoin kahvin kiehumaan trangialla. Kahviveden kiehumista odotellessa paistoin yhden makkaran aamupalaksi. Laitoin kahvin valmiiksi ja jätin sen selviytymään. Sillä aikaa söin makkaran leivän kanssa. Jälkiruokana hörpin kahvin kuksasta ja söin Vanajan kanelikeksejä. Hiljalleen pakkailin rinkan ja purin teltan. Takaisin autolle lähdin vaeltamaan kello 8.30. Perillä olin muutamaa minuuttia vaille kymmenen. En pitänyt levähdystaukoja, ellei sellaiseksi lueta työkaverini tapaamista polulla (yllätys!). Hän oli menossa lakkoja etsimään ja sanoi käyvänsä täällä vaikka matkaa tuleekin pitkästi. Vaihdoimme kuulumisia ja jatkoimme kumpikin tahoillemme.

Autolle saavun – kuinkas muuten – hikisenä. Sääsket malttavat jättää minut rauhaan, kun laitan rinkan autoon ja sonnustaudun ajomatkaa varten sopiviin vaatteisiin. Reissu on ohi. Kotiin päin ajellessa teen yhteenvetoa alueesta ja omista varusteista. Alue sopii pienimuotoiseen varusteiden testaukseen, vaikka mäkiä reitillä ei olekaan. Ympäristö suomaisemaa ja joissakin olosuhteissa se voi olla hyvinkin kostea retkeily-ympäristö. Vanhoja metsiä etsivä voi ehkä olla tyytyväinen näkemäänsä ja kokemaansa. Naavaisia kuusia vielä riittää Suomessa.

Tuli-, Varpu- ja Nahkasuon soidensuojelualue

Kalastusmahdollisuuksista en pysty sanomaan, sillä en kalastanut reissulla. Kalat hyppivät illalla tuulen tyyntyessä äänekkäästi. Laavun ympäristö oli hieman epäsiisti. Pieni hauen tumppi oli jätetty ihan laavun eteen samoin kuin ahven. Lisäksi koiranmuonaa oli laavunnurkalla pieni kasa. Tupakan tumpit oli nakeltu röyhkeästi nuotiopaikan viereen ja jätetty siihen. Halkovajan ovi oli avoinna ja täyden puuvaraston reunimmaiset puut olivat näin ollen vaarassa kastua. Niemessä oli vanhoja kelohonkia, joita ainakin yksi oli kaadettu ja toista oli hakattu kirveellä puoleen väliin saakka. Alue kuuluu soidensuojelualueeseen, joten luulisi kelojenkin saavan olla rauhassa. Saattaapa olla, että vierailen alueella vielä joskus uudelleen. Mitään vetoa alueelle en kuitenkaan tunne, johtuen ehkä juuri epäsiististä laavun ympäristöstä. Uusi rinkka on ajettu sisään. Olkapäät hiertyivät mustelmille, joten säädettävää on vielä. Rinkan kaaresta alhaalta huomasin pudonneen toisen suojatulpan. En löytänyt sitä, joten kotona joudun ottamaan tilalle vanhasta rinkasta jo kuluneen suojatulpan. Muuten ei varusteissa ollut moittimista, paitsi ehkä kevyemmissä alusvaatteissa (tekninen alusasu olisi ollut ehkä hyvä).

Tuli-, Varpu- ja Nahkasuon soidensuojelualue

Suojelualueen sisällä, lähellä laavua on kaadettu kelo kirveellä.

Katso kuvaesitys alueesta

Alue info:

Alue on pinta-alaltaan 3 227 hehtaaria. Noin kolmannes alueesta on metsää ja loput soita ja lampia. Suot ovat ojittamattomia ja kuvaavat tyypillistä kainuulaista aapasuoyhdistelmää. Osa metsistä on lähes täysin ”kirveen koskematonta”. Eläimistöstä alueella esiintyy muun muassa liito-oravia, joita en itse kuitenkaan päässyt havainnoimaan. Myös metsäpeurat liikkuvat aluella.