Likolampi

Likolampi on pieni metsäinen lampi Paltamon kirkonkylän pohjoispuolella Kiehimänvaaran ja Koikerojärven välissä. Likolampi on hiljalleen soistuva kalkkilampi ja sen rannalla on lettonevoja, -rämeitä ja -korpia. Lammen kaakkoispuolella on lettoräme, jossa on huurresammallähteikkö. Alue kuuluu Kainuun vaara-alueen lehto- ja letto keskittymään. Likolammen ranta-alueita on otettu suojelun piiriin. Lammen länsireunalla soisen korven laidassa on usean kymmenen metrin pituinen, muutaman metrin korkuinen kallioseinämä. jonka pinta on sammaloitunut. Kävin eilen lumikenkäilemässä lammella, vaikka tiesin, että lumi ja jää peittävät tärkeimmät luontoarvot. Ilma oli pilvinen ja pakkasta -2 astetta.

Lue loppuun
Kategoriat: Kuvakertomuksia | Avainsanoina , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Likolampi

Vaarankylän Särkinen

Särkisen metsälampi sijaitsee Paltamossa Kiehimänvaaran pohjoispuolella. Kylältä matkaa tulee vain muutama kilometri. Lampi on umpeen kasvamassa pinnanmyötäisesti ja sen koko ei ole kuin puolisen hehtaaria. Pisimmillään lammen läpimitta on noin sata metriä. Rannat ovat osittain avonaisia, mutta rämettä ja lahopuuta on runsaasti. Ympäröivä metsä on yhtenäistä sekametsää poislukien lammen kaakkoiskulma, jossa sijaitsee vanha pakettipelto. Lammen läpi laskee Myllypuro, joka on noin 2-3 metriä leveä soliseva puro.

Kävin paikalla kuvaamassa talvisena päivänä tuulen puhaltaessa kylmästi -10 asteen pakkasessa. Kohde on siitä mukava, että sinne pääsee helposti. Pakkasin kamerarepun ja lumikengät autoon ja 10 minuutin päästä olin jo paikalla.

Särkisen metsälammen pohjoisreunan rantarämettä.
Lue loppuun
Kategoriat: Kuvakertomuksia | Avainsanoina , | Kommentit pois päältä artikkelissa Vaarankylän Särkinen

Talvi jatkuu lauhana

Lauhat ilmat ovat jatkuneet tammikuussakin. Tänään on ollut sumuinen ja harmaa päivä eikä lämpömittari ole laskenut nollan alapuolelle. Päivällä lämmintä oli +2 astetta. Vaikka lämmintä on ollut, niin sade on tullut räntänä ja sitä oli kertynyt viimeyön jäljiltä pari-kolme senttimetriä maahan. Aamupäivällä sateli vettä ja sekin yöllä satanut räntäsohjo haihtui lähes olemattomiin. Lumet ovat tippuneet katoilta ja tiet ovat olleet sohjoisia ja liukkaita. Lumitykkyä on turha ollut odotella vaaroille.

Harvinaisen lämpimänä jatkunut talvi on pitänyt joen uoman sulana Paltamon siltojen alla. Sumu on sakeaa ja lämpötila +2 astetta Paltamon Käärmeniemessä 18.1.2020.
Lue loppuun
Kategoriat: Kuvakertomuksia | Avainsanoina , | Kommentit pois päältä artikkelissa Talvi jatkuu lauhana

Föhn-tuulen lämmössä koskikaraa kuvaamassa

Koskikara tarkkailee virran pyörteitä kosken alapuolella Paltamon Varisjoella 2.1.2020.

Vuoden 2020 toinen päivä valkeaa tuulisena ja lämpimänä. Föhn-tuuli on tuonut kuivaa ja lämmintä ilmaa lännestä ja heti aamusta lämpötila on +2 astetta. Vesi tippuu räystäältä kun keräilen kuvausvälineitä kasaan. Mukaan otan myös makuualustan ja naamioverkon. Aion käydä Varisjoella kuvaamassa koskikaroja, joita kävin jo eilen paikalla tiedustelemassa.

Lue loppuun
Kategoriat: Kuvakertomuksia | Avainsanoina , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Föhn-tuulen lämmössä koskikaraa kuvaamassa