Press "Enter" to skip to content

Suopöllön reviirillä

Suopöllö

Suopöllö on osittain päiväaktiivinen, joten sen voi havaita päivälläkin saalistamassa reviirillään.

Muistan ensikosketukseni suopöllön kanssa tapahtuneen 1980-luvulla, kun olin kesätöissä metsää istuttamassa veljeni kanssa. Hakkuuaukealla oli kaatuneen puun pystyyn noussut juurakko, jonka suojasta löysimme pöllön pesän. Meillä oli tuolloin yhteinen kamera, Petri-merkkinen poketti, jolla kävimme kuvaamassa pöllön pesällään. Kameran ottama kuva oli varsin suttuinen kuva 35 mm:n laajakulmalla otettu ja paperivedoksesta erottui kuvan keskellä pöllön naama ja päälaella erottuvat pienet korvatupsut. Kuva lienee jo kadonnut, mutta mieleen on jäänyt pöllön naaman kuva juurakon suojasta kurkistelemassa. Emme tuolloin häirinneet pöllöä enempää, tarkistimme vain pesän, jossa oli munia. Määrää en enää muista.

Keväällä toukokuun lopulla ajelin metsäautoteitä peltojen keskellä ja huomasin tämän tutun naaman omaavan pöllön istuskelemassa varsin lähellä tietä. Oli aamupäivä ja pöllö istui rauhallisesti juurikaan minusta piittaamatta paikoillaan vaikka pysäytin ja sammutin auton. Pääsin tarkkailemaan pöllöä läheltä ja sain myös kuvattua sitä videolle.

Suopöllö ei ole täällä Kainuussa mitenkään harvinainen lintu. Mieleenjäävin tapaaminen tämän linnun kanssa tapahtui Mieslahden lintutornilla vuonna 13.5. 2010. Olin aamulla tarkkailemassa lintuja tornissa, kun havaitsin jonkin varjon vilahtavan läheltä ohitseni. En  vielä silloin nähnyt lintua vaan pelkän auringon luoman varjon. Ääntä ei kuulunut ja mietin, mikä lintu se mahtoi olla. Jatkoin sulassa olevien lintujen kuvaamista kun lintu ilmestyi sulan yläpuolelle ja lensi suoraan kohti. En ehtinyt regoida millään tavalla jalustalla olevan 600 mm:n putken kanssa, kun lintu lensi rauhallisesti ohitseni. Se ohitti minut niin läheltä, että paljain silmin pystyin havaitsemaan keltaiset silmät ja mustan naamarin. Kokemus oli todella sykähdyttävä ja mietin tuolloin, että lintu halusi käydä katsomassa lähempää, kuka tornissa häiritsee sulan rauhaa.

Suopöllö

Ladon raunioilla istuva pöllö ei juuri kuvaajasta piittaa. Hermostumisesta viestii pienet töyhdöt päälaella, jotka nousevat näkyville.

Kun jatkoin matkaani niin törmäsin ilmeisesti samaiseen pöllöön uudelleen jonkin matkan päässä (noin kolme kilometriä linnuntietä) hakkuuaukean reunassa. Lintu istui aukean keskellä olevan koivupökkelön päässä ja katseli minua rauhallisesti. Nytkään lintu ei ollut moksiskaan kuvaamisestani. Pääsin vielä kiertämään toiseen kuvakulmaan ja sain kuvata lintua rauhassa. Lintu katseli minua tyynenä ja teki sitten saman tempun, minkä teki Mieslahdessa tapaamani suopöllö. Lintu nousi siivilleen ja lensi suoraan kohti. Se ohitti minut noin seitsemän metrin päästä ja katsoi suoraan minuun. Katse pysäytti, enkä kerinnyt reagoida kuvaamaan. Lintu lensi rauhallisin siiveniskuin ohitseni ja häipyi hakkuuaukean toiselle reunalle.

Suopöllö

Suopöllö kiertelee reviirillään ja pysähtelee sopiviin istumapaikkoihin.

Suopöllö

Suopöllö tähystää koivun kannolla hakkuuaukean keskellä.

Suopöllö on muuttolintu, joka talvehtii Etelä-Euroopassa. Hyvänä myyrävuotena saattaa jokunen pari jäädä talvehtimaan Etelä-Suomeen. Päiväaktiivisena lintuna se havaitaan yleensä helpommin kuin hämärä ja yöaktiiviset pöllöt. Lintuatlaksen mukaan lintua voi havaita koko Suomessa, mutta kannan painopiste on läntisessä Suomessa Vaasa – Oulu linjan välisellä alueella.